I'm not a robot

CAPTCHA

Privacy - Terms

reCAPTCHA v4
Link



















Original text

Kirjoittajalta: Artikkeli on tekijän immateriaaliomaisuutta. Kopiointi on mahdollista vain käyttämällä aktiivista linkkiä lähteeseen ja ilmoittamalla kirjoittajan koko nimi Koulutuksen labyrintit: vertailu. Päivästä tuli lämmin ja raikas, keskikesä. Lasten leikkikentällä, kuten tähän aikaan tavallista, on paljon hauskaa ja iloista naurua. Hidastan hieman vauhtia hymyillen huolettomalle ilmapiirille. Hengitän tämän paikan seesteisyyttä, vilpittömyyttä ja erityistä mukavuutta, rentoudun sisäisesti ja katson naapurin lasten joukkuepeliä. Ja sitten lapselliseen hälinään tunkeutuu yhden äidin terävä ääni: ”Vanya, katso, ystäväsi Kirill on jo ansainnut viisi pistettä, etkä sinä ole ansainnut yhtään. Poika, meidän täytyy yrittää!” Äiti on selvästi jännittynyt ja turhautunut. Hänen poikansa, noin viisivuotias poika, kuihtui jotenkin heti, menettäen eloisuutensa ja innostuneisuutensa ja katsoi surullisesti äitiään... Jatkaessani matkaa mietin, kuinka paljon vertauksia lapsiamme ympäröi. Kouluissa ja urheiluseuroissa, leikkikentillä ja kaupungin kaduilla, kilpailuissa ja näyttelyissä valmentajat ja opettajat, vanhemmat ja isoäidit vertailevat oppilaitaan ja ajavat lapset jatkuvasti alemmuuskompleksiin. Vertailu voi koskea mitä tahansa lapsen elämän aluetta: puhetta, kouluarvosanoja, puhtautta, erilaisia ​​taitoja ja kykyjä. Tasainen ulkonäkö! Lapsia verrataan sisaruksiinsa, luokkatovereihinsa ja ystäviinsä sekä itseensä heidän ikänsä – viime kädessä. Jotkut vanhemmat seuraavat toisten lasten menestystä niin tarkasti, ettei heillä ole aikaa huolehtia omasta. Melkein jokainen koululainen kuulee jotain tällaista: "Kaikki lapset kirjoittivat sanelun, sinä olet ainoa, joka epäonnistuu!" Miltä pojastasi tai tyttärestäsi tuntuu, kun he kuulevat jotain sellaista vanhemmiltaan? Luulen, että tämä lapsi tuntee yksinäisyyden, hylkäämisen, riittämättömyyden tuskaa. Samanlainen suhde lapsiin voidaan rakentaa esikoulukaudella. "Katso, Jegor on niin vahva ja taitava, ja sinä..." - isä nuhtelee epäonnista urheilijaa. Lapsi on vielä pieni, mutta hänen sisäinen kompassi on hämmentynyt, hän on jo oppinut, että hänen on keskityttävä Yegoriin, ei itseensä. Tämä lapsi kokee, ettei hän itse ole tarpeeksi hyvä. Loppujen lopuksi, jos lähimmäsi ja rakkain eivät hyväksy sinua, itsensä hyväksyminen on valitettavasti mahdotonta. Verrattaessa lasta sisällytetään arviointijärjestelmään hyvä-huono, parempi-huono, oikein-väärin, jättäen koordinaattijärjestelmästä kokonaan pois sekä lapsen itsensä yksilöllisyyden että elämänilmiöiden monimuotoisuuden, joka menee paljon hyvään yli. -huono lentokone. Luokitusjärjestelmässä elävän lapsen käytös lakkaa olemasta luonnollista, eloisaa ja aktiivista. Sen sijaan siitä tulee reaktiivinen eli se reagoi ympäristöön pyrkiessään välttämään negatiivista arviointia. "Katsokaa, kuinka hoikka tyttö on, kuinka kauniisti hän tanssii", sanoo Yulian äiti katsoen säälinä hieman pulleaa tytärtään. Yulia on jo teini-ikäinen ja hän tuntee hyvin tämän nöyryytyksen ja arvottomuuden tunteen sekä kateuden ja vihan sitä tuntematonta tyttöä kohtaan, joka tanssii niin kauniisti. Koulussa ja ystävien keskuudessa Yulia on vetäytynyt ja näkee epäonnistumisen mahdollisessa hankkeessaan. Luultavasti niiden vanhempien aikeet, jotka käyttävät vertailua motivaationa lastensa saavutuksiin ja onnistumiseen, olivat hyvät. Ehkä näin äiti ja isä haluavat näyttää pojalleen tai tyttärelleen, mitä he haluavat heidän olevan. Mutta tulos on päinvastainen. Riittävällä toistolla lapsi oppii arvostelemaan, vertailemaan ja aliarvostamaan itseään. Loppujen lopuksi hän kerran, lapsuudessa, oppi, ettei hän kyennyt täyttämään vanhempiensa vaatimuksia. Hän on sisimmässään varma, että hän ansaitsee vain halveksuntaa. Epäonnistumisen pelon piinaama vertailulapsi päättää, että aloitteellisuuden puute on hänelle turvallisin vaihtoehto. Hän valitsee "ei tule esiin", "ei erotu", ei millään tavalla herättää huomiota. Nämä ovat juuri niitä lapsia, jotka tietäessään oikean vastauksen opettajan kysymykseen eivät koskaan nosta kättään. Miksi ottaa riskejä? Riskin ottaminen heidän kokemuksessaan on rangaistavaa. Tilanne pahenee, jos onnistuu!