I'm not a robot

CAPTCHA

Privacy - Terms

reCAPTCHA v4
Link



















Original text

Joskus minusta alkaa tuntua, että maailma on tuskassa, häneltä puuttuu ilmaa ja hengityslaitteita vakavasti sairaana. Outoa, mutta ennen koronavirusepidemiaa myös ihmisiä kuoli, tuhansia ihmishenkiä päättyi odottamatta ja epäoikeudenmukaisesti. Erona on luultavasti se, että vaara on tullut niin lähelle, että voit tuntea sen hengityksen heti, kun ylität kotisi kynnyksen. Kuolemanvaara synnyttää sisäisen konfliktin, joka käynnistää tiedostamattoman kamppailuprosessin elämänhalun ja kuolemanhalun välillä. Aikaisemmin piilotettujen tunteiden ja halujen herättäminen. Pelko voi joko lamauttaa tahdon tai aktivoida kaikki inhimilliset voimavarat, kun sisäinen uusiutuminen tapahtuu - katarsis. Muistan käytännön tarinan, jonka valmentaja Alexander Ronald kertoi harjoitusseminaarissa. Mies, joka oli katastrofihetkellä yhdessä Twin Towersin rakennuksista New Yorkissa, kääntyi hänen puoleensa saadakseen apua. Hän kertoi nähneensä yhtäkkiä olevansa ulkoseinän palalla suurella korkeudella ja kuulleensa huudon. Suoraan hänen alapuolellaan, tuskin pitäen kiinni vahvistuksen reunasta, nainen roikkui kuilun päällä ja huusi kauhuissaan. Tämä hetki, asiakas sanoi, oli hänen koko elämänsä selkein ja merkityksellisin. Hän näki kirjaimellisesti jokaisen yksityiskohdan erikseen ja ehdottomasti koko kuvan ympärillään. Ei ollut pelkoa, hän tiesi tarkalleen, mitä hänen piti tehdä. Hän kumartui ja auttoi naisen turvaan. Tämä tarina on yksi esimerkki kyvystämme eristää ulkoinen ahdistus ja siirtyä sisäisiin resursseihimme maksimoidaksemme energiamme vaaran hetkellä emmekä menetä yhteyttä itseemme, muihin ihmisiin ja ympäröivään maailmaan. Esimerkki mahdollisuudesta ymmärtää oman ja jonkun muun elämän jokaisen hetken arvo, jakaa rakkautesi muiden ihmisten kanssa, koska et tiedä mitä sinulle voi tapahtua seuraavan minuutin aikana. Joka päivä tuo meille surullisia uutisia. Paljon tarpeelliselta näyttänyt on nyt kiellettyä. Mutta tiedän varmasti, että vaikeimmalla hetkellä havaintomme poistaa kaiken tarpeettoman, ikään kuin katsoisimme elämää pölyisen lasin läpi. Se selkenee, ja yhtäkkiä näemme kuinka kaunis maailma on.