Psykoanalyyttinen terapia on syvällinen persoonallisuuden tutkimus, joka johtaa sen muutokseen, muutokseen ulkoisessa ja sisäisessä todellisuudessa. Tämä tutkimus voi olla loputon, ja silti kaiken terapian on loputtava. Mitkä ovat hoidon lopettamisen kriteerit? Pohdiessaan asiakkaansa saavutuksia (tästä käytän sanaa "analysand"), analyytikko kysyy itseltään seuraavat kysymykset: Kärsiikö analysoija? Oireet ovat vain jäävuoren huippu, osoittimia syvemmistä vaikeuksista. Emme odota oireiden täydellistä eliminoitumista - stressaavissa tilanteissa psyykemme voi turvautua vanhaan puolustukseen. Odotamme kuitenkin oireiden esiintymistiheyden ja vakavuuden vähenevän merkittävästi. Mikä on analyytikon henkilökohtaisten suhteiden laatu? Terve suhde ei ole suhde ilman konflikteja. Nämä ovat suhteita, joissa konfliktit ratkaistaan ​​rakentavasti, eikä psyyke ole taipuvainen turvautumaan jäykiin puolustusmekanismeihin. Tarkastelemme, pystyykö analysoija integraalisiin objektisuhteisiin, eli tunnistaako hän toisen henkilön autonomian. Pystyykö hän tunnistamaan ja kestämään oman aggressiivuutensa sekä syyllisyyden ja katumuksen tunteen? Haluaako hän korjata toiselle henkilölle aiheutuneet vahingot? Kestääkö analyytikko triadista suhdetta Yksi vaikeimmista kehityshaasteista on siirtyminen dyadisista suhteista triadisiin suhteisiin? Pystyykö analysoija näkemään ja sietämään eron todellisen paikkansa tässä maailmassa ja halutun paikan välillä? Pystytkö olemaan parisuhteessa pikemminkin tarkkailija kuin osallistuja? Voiko ihminen olla tietoinen kilpailun, kilpailun ja kateuden tunteista ja kestää niitä? Onko analyytikko valmis hyväksymään todellisuuden Käytämme monia tapoja väärentää tai kiertää todellisuutta? Todellisuuden hyväksyminen on kykyä tunnustaa ja sietää omat epätäydellisyytemme ja rajoituksemme sekä muiden puutteet ja rajoitukset. Se on kykyä selviytyä siitä, mitä elämä tuo meille, pettymysten ja pettymysten kanssa. Tärkeä osa kehitystä on luopuminen omasta kaikkivaltiudesta. Voimmeko luoda realistisia suhteita muihin ihmisiin, tunnustamalla ja hyväksymällä, että he ovat epätäydellisiä ja että he ovat jollain tapaa parempia kuin me? Voiko analysoija pohtia tunteitaan Kysymys ei ole siitä, onko kyseessä sisäinen konflikti? Kysymys on siitä, kuinka selviämme sen kanssa ulkoisessa ja sisäisessä maailmassa. Voiko analysoija ajatella ja kokea vaikutteitaan sen sijaan, että näyttelee niitä hetkellisesti ja yrittää siten päästä niistä eroon? Miltä analyytikko suhtautuu työhön Suuri osa elämästämme on työntekoa, joten toimintamme työympäristössä on tärkeä mielenterveyden kriteeri? Pystyykö analysoija keskittymään käsillä olevaan tehtävään, rakentamaan suhteita kollegoihin, olemaan osa tiimiä ja kestämään väistämätöntä kilpailua? Tärkeää on myös se, miten analysoija kokee työn puutteen. Työtä voidaan käyttää suojana sietämättömiltä tunteilta ja ahdistuksilta sekä läheisyydeltä muiden ihmisten kanssa. Miten analysoija liittyy leikkiin ja hauskanpitoon Winnicottin mukaan mielenterveys riippuu kyvystä rakastaa, työskennellä ja pelata? Iralla on keskeinen paikka lapsen tunnekehityksessä, kun hän yhdistää hänen tiedostamattoman fantasiansa ja todellisuuden. Kyky pelata osoittaa, että psyykessämme on siirtymätila, tila, jonka avulla voimme leikkiä ajatuksillamme ja tunteillamme ilman, että ne aiheuttavat liikaa ahdistusta. Onko tutkijalla huumorintajua Yksi merkittävistä terapian aikana havaituista muutoksista on huumorintajun kehittyminen? Kyky myöntää puutteemme, samoin kuin kyky antaa anteeksi, liittyy kykyyn tarkastella omia vaikeuksiamme huumorilla. Lähde: Alessandra Lemma. Johdatus psykoanalyyttisen psykoterapian käytäntöön. (UK, 2003)