Yksi konsulttipsykologin, psykoterapeutin (jäljempänä terapeutti) ammatillisen koulutuksen kolmesta osa-alueesta on ohjaus. Käytännön työn ohjauksessa tapahtuu myös terapeuttien ammatillisten taitojen kehittymistä ja kasvua. Tuskin voi sanoa, että joku terapeutti on saavuttanut sen tason, ettei hän tarvitse ohjausta. Supervisio on ammatillisen yhteisön, liike-elämän yhteistyön muoto, jolla on suotuisa vaikutus terapeuttiin hänen kokemuksestaan ​​riippumatta. Jatkuva kehittyminen ja kehittyminen on ammattimme laadullinen piirre. Ja aivan kuten kaikki kehittyvä, meneillään oleva tarvitsee tukea, niin myös terapeutti, jolla on luonnollisia vaikeuksia työskennellä asiakkaiden kanssa, tarvitsee muiden ammattilaisten tukea, tarvitsee yhteistyötä heidän kanssaan. Supervision ensimmäinen tehtävä on siis ammatillinen tuki, joka on vähintään kahden henkilön – ohjaajan ja ohjattavan – näkemys terapeutin työhön. Kokemuksesta johtuen ohjaajan (ohjaajien) toiseus, vuorovaikutuksen, ohjausprosessin yhteisluomisen, terapeuttisessa tilassa tapahtuvan pysähdyksen ja uudelleen ajattelun ansiosta konkreettinen asiakas, jonka tapaus esitellään, terapeutin, joka ohjauksen kautta tehostuu auttamaan ja myös muita asiakkaita Kociunas kirjoittaa artikkelissa ”The Supervision Process: An Existential View”, että terapeutilla on supervioinnin aikana mahdollisuus oppia: · ymmärtämään paremmin asiakkaitaan ja tunteita heitä kohtaan; · Analysoimalla, mitä tapahtuu terapeutin ja asiakkaan välillä terapiaprosessissa ja mitä tapahtuu ohjaajan ja ohjattavan välillä ohjausprosessissa, ymmärrä terapeuttisen suhteen hienovaraiset vivahteet: · näet paremmin oman käyttösi tehokkuuden. omat terapeuttiset interventiot, missä määrin niitä sovelletaan oikea-aikaisesti, sopivassa paikassa ja tarkoituksenmukaisesti, mikä vaikutus niillä on terapeuttiseen suhteeseen ja asiakkaan etenemiseen kohti asetettuja tavoitteita · jäsentää terapeuttista vuorovaikutusta sekä yksilön aikana Sessiossa ja terapeuttisen työn prosessissa kokonaisuutena · löytää ja hyödyntää paremmin niiden potentiaalia terapiassa, kuten mikä tahansa kehitystä edistävä prosessi, ohjaus ei tule toimeen ilman kriisejä. Terapeutin voi olla vaikeaa luopua omasta ammatillisesta maailmankatsomuksestaan, vaikka se olisi selvästi tuottamaton, ja olla avoin terapeuttisten asemien muutoksille. Supervision kriisin ydin terapeutille on haavoittuvuuden kokemus ja samalla valmius ottaa vastaan ​​uutta tietoa tapauksestaan, itsestään terapeuttina. Kriisin kautta terapeutti kasvaa itsensä yli ja laajentaa kokemuksensa rajoja. Riittävän itsetunnon muodostumisen ansiosta valvontaprosessissa avautuu uusia kasvumahdollisuuksia, ja asiantuntijan proksimaalisen kehityksen vyöhyke itselleen on ilmeinen. Kolmannen, ohjaavan, ohjaavan toiminnan ydin on auttaa terapeuttia ymmärtämään ja hallitsemaan oman persoonallisuutensa piirteitä. Koska on mahdollista, että asenteemme, sokeat kulmat ja haavoittuvuudet voivat vaikuttaa terapeuttiseen prosessiin. Kun tämä vaikutus on tiedostamaton ja siksi hallitsematon, se voi toimia antiterapeuttisesti. Supervisio auttaa terapeuttia käyttämään omia rajoituksiaan asiakkaan hyväksi. Supervisio voi olla yksilöllistä tai ryhmässä. Ryhmäohjauksella on etunsa. Ryhmät antavat monipuolisempaa palautetta. Ryhmäohjauksen mahdollisuuksien laajuus antaa jokaiselle terapeutille, aloittelijalle tai kokeneelle, valita, mitä hän on valmis hyväksymään, mitä hän voi hyväksyä omalla kehitystasollaan».