Ljovalla oli eilen hysteriaa. Tiedät tämän, kun esimerkiksi kävelet kadulla ja näet lapsen makaamassa asfaltilla, lyömässä ja huutavan taukoamatta. Meillä oli aika lailla samoin. Tietysti, kun olimme lähdössä lenkkarikauppaan, jonka läheisyydessä oli rautatie lasin alla, päähäni hiipi ajatus matkamme ei kovin hyvästä lopetuksesta. Mutta ennen kuin osattiin neuvotella. Tosiasia on, että poikamme suurin harrastus on nyt junat, kaikissa niiden ilmenemismuodoissa. Kaikkialla ja kaikkialla. Siksi oli epärealistista kulkea ohi, koska olimme olleet lähellä sitä aiemmin. Tennarien kokeileminen onnistui vain sillä lisälupauksella, että juna ajaa rautateillä. Kun menin toiseen kauppaan ostamaan sukkia, isä ja poika menivät toteuttamaan suunnitelmaansa. Ja nyt se hetki on koittanut. Vielä kassalla ollessani kuulin tutun itkun alkavan. Useiden junan lähtöjen jälkeen Leva sai tietää, että oli aika lähteä. Mutta hän ei halunnut lähteä. Itku alkoi lisääntyä suurimmalla voimalla ja oli jo muuttunut hysteeriaksi. Tietenkin kaikki suostuttelumme ja sanamme olivat turhia. Hän nautti surustaan ​​niin paljon, ettei sillä ollut väliä, mitä yritimme kertoa hänelle. Tämä on ensimmäinen kerta, kun törmäsimme tällaiseen tilanteeseen. Useiden minuuttien suostuttelun ja yrittämisen jälkeen jotenkin häiritä ja vaimentaa tämä itku, jäljelle jäi vain yksi asia. Nosta vastenmielinen lapsi ja kävele hänen kanssaan autolle. Valitettavasti rakastamassamme kauppakeskuksessa on vain yksi hissi, johon ei koskaan pääse lapsia pienten lasten kanssa tai rattaita. Tarkemmin sanottuna ne päästävät sinut läpi prioriteettijärjestyksessä. Ajatellessani, ettei tungosta hissiin pääseminen huutavan vauvan kanssa sylissään ollut hyvä idea, otin Levan syliin ja kävelin hänen kanssaan läpi kauppakeskuksen 3. kerroksesta -2:een. Koko tämän ajan hän huusi sellaisella voimalla, että näytti siltä, ​​että tärykalvoni eivät varmasti kestäisi sellaista jännitystä. Pohdiskellessani illalla vallitsevaa tilannetta yritin muistaa ohikulkijoiden reaktiota, mutta en pystynyt. Tajusin, että sillä hetkellä minusta tuntui, että olimme koko kauppakeskuksessa vain kahdestaan, mietin kuinka saisi hänet rauhoittumaan ja välittämään hänen käytöksensä niin ja niin. En ole ollut niin iloinen nähdessäni autoamme pitkään aikaan kuin tänään. Kuormattuamme ajelimme kohti taloa. Huuto ei lakannut. Lopulta tielle päästyään ohi kulkevat raitiovaunut, pikajunat ja samat rakastetut junat tulivat auttamaan siirtymään hysteriasta. Hysteria alkoi lakata. Ymmärrän poikaani. Hän katsoi, nautti siitä, mistä hän rakastaa eniten, ja sitten puutuimme asiaan. Mutta ymmärrän myös itseäni, emme pystyneet seisomaan asennuksen lähellä koko iltaa, Leva ehdottomasti pystyi. Kotona yritimme puhua ja selittää hänelle koko tilanteen. Miten tämä on mahdollista selittää 2,5-vuotiaalle lapselle? Toisen 5 minuutin kuluttua hän jo juoksi ympäri asuntoa iloisena ja iloisena. Tilanne ei tietenkään voinut jäädä minulta huomaamatta. Ensinnäkin halusin todella ymmärtää, kuinka oikea käskyni oli. Keräsin nämä tiedot Internetistä ja jaan havaintoni. Lasten hysteria toimintojen algoritmi. Mitä tehdä ⤵️Riippumatta siitä, onko lapsella päähänpistoa tai hysteriaa, sinun tulee ryhtyä tiettyihin toimenpiteisiin tilanteen normalisoimiseksi. Tärkeintä on säilyttää sisäinen rauha. Kyllä, on erittäin vaikeaa pysyä neutraalina, kun lapsi on hysteerinen, varsinkin jos se tapahtuu ruuhkaisessa paikassa. Ja kuitenkin, tämä on perussääntö, jos lapsi on hysteerinen (itkee kovaa, huutaa), EI pidä yrittää puhua hänelle. Hän ei vain kuule sinua. Odota, kunnes hän rauhoittuu, ja välitä sitten tiedot. Sinun on puhuttava lapselle hyvin rauhallisella, hiljaisella ja luottavaisella äänellä. Monien vanhempien tekemä virhe on se, että heidän lapsilleen sanomansa sanat kuulostavat epävarmalta ja lapsi ymmärtää, että hän voi asettaa omat ehdot. Vältä näitä virheitä Sinun on oltava lähellä lasta sillä hetkellä, kun hän on hysteerinen. Voit koskettaa sitä)