Hän lopetti 8. luokan, hän oli 13. Hän oli palaamassa lastenleiriltä ja kaipaa perhettään. Hän todella odotti isänsä tapaavan hänet, auttavan häntä kantamaan raskaan laukkunsa kotiin, halaavan häntä ja sanovan, että hänelläkin oli ikävä häntä. Mutta kukaan ei tavannut. Hän toivoi näkevänsä hänet kotona. Mutta vain kissa odotti häntä asunnossa. Oli jo pimeää, hän meni nukkumaan puhelimen viereen. Mutta onko mahdollista nukkua, kun olet hirveän huolissasi, kun odotat ainakin uutisia? Kello soi. Se oli isä. Hän pyysi tuomaan rahat sairaalan alueelle. Hän ei oikein ymmärtänyt mitään, valmistautui nopeasti ja ryntäsi bussipysäkille, juoksi sairaalaan, ensiapuun. Lääkäri sanoi, että isä ei ollut paikalla. Hämmennystä, jännitystä, kyyneleitä... Ulkona on yö, bussit eivät enää kulje, mitä minun pitäisi tehdä? Hän meni kotiin, läpi koko pikkukaupungin, läpi teollisuusalueen... Aluksi hän oli hyvin peloissaan, hän käveli ja nyyhki, oli huolissaan ja vihainen isälleen, ettei hän tavannut häntä; koska ei kyennyt selittämään kunnolla, mistä hänen piti viedä rahat. Miksi hänelle tapahtuu toisinaan autoja, jotka eivät olleet kulkeneet pitkään aikaan? Jossain vaiheessa pelko katosi, hän päätti, että hän oli rohkea eikä hänelle tapahtuisi mitään. Tulin kotiin, makasin puhelimen kanssa, halasin kissaa ja aamulla isäni palasi. Hän ei osannut selittää mitään... Mutta hän, hän alkoi olla ylpeä teostaan, piti itseään peloton. Lähdetkö välienselvittelyyn 5 tytön kanssa talvi-iltana autiossa paikassa? Ei epäilystäkään, hän ei pelkää. Palaatko yksin myöhään illalla vai yöllä? Se on helppoa, hän ei pelkää. Mutta eräänä päivänä hän kuuli tarinan, kuinka tyttö pakeni väkivaltaa. Hän näki kyyneleitä, vapisevia huulia ja pelkoa silmissään... Ja sitten hän tajusi, ettei ollut mitään syytä olla ylpeä, että pelkäämättä jättäminen ei ollut normaalia ja jopa vaarallista tuntee itsensä). Kun ihminen joutuu hätätilanteeseen, hän ei välttämättä tunne tapahtuvan täyttä kauhua. Tämä emotionaalisen Itsen vaimeneminen auttaa meitä ryhtymään toimiin, tekemään sen, mikä on välttämätöntä. Kuten yllä olevassa esimerkissä, tytön piti päästä kotiin yöllä. Suotuisassa ympäristössä, jos tyttö olisi kertonut jollekin tästä tarinasta ja saanut tukea, niin todennäköisimmin pelon puuttumisesta ei olisi tullut tavanomaista käyttäytymismallia. Mutta hän piti tämän tarinan salassa, ja hänestä tuli ylpeä rohkeudestaan, mikä vaaransi henkensä.