Yleensä lähes psykologiset esseet tutkivat itsesi hyväksymistä ja esittämistä. Sitten voit silti rakastaa kaikkea. Entä jos ei ole mitään hyväksyttävää tai esitettävää, siitä puhun tässä? Tapahtuu, että kun olet ottanut itsesi hyväksymisen ja esittämisen aiheen, kaivaat kasaa raunioista kaikenlaisista asenteista, kokemuksista ja väärinkäsityksistä, ja valaistumisen sijaan löydät itsesi jostain käsittämättömästä viskoosista aineesta. Tai epämiellyttävällä ja odottamattomalla sisäisellä hiljaisuudella. He nostivat kaikki nämä rauniot, paljastivat kerrokset, eikä siellä ollut mitään. Tyhjyys. Eikä tullut yhtään selvemmäksi kuinka näyttää itsensä maailmalle ja tuoda itsensä suhteisiin ihmisten kanssa, koska ikään kuin ei olisi mitään näytettävää. Ja ylipäänsä se on jopa pahentunut. Itse asiassa tämä on hyvä piste, josta voit vihdoin kasvattaa Itseä, jolla ei tähän hetkeen ollut kirjaimellisesti minne kehittyä. Itsen onnistuneeseen muodostumiseen jokainen pieni ihminen tarvitsee tarpeeksi tilaa. Kuten esimerkiksi ruukussa oleva kasvi tarvitsee tarpeeksi tilaa juuriston kehittymiseen. Jos ruukku on liian pieni, kasvi heikkenee tai jopa kuolee. Mutta jopa heikolla kasvilla on juurijärjestelmä, joka voi kehittyä. Vain tähän asti ei ollut sopivaa ruukkua. Juuri näin käy pienelle Melle, kun rauniot raivattiin ja tilaa tuli lisää. Ympärilläni on tullut liian tyhjäksi ja olen eksyksissä tässä uudessa suuressa tilassa. Mutta tämä ei tarkoita, etteikö siellä olisi mitään. Hiljaisuuden ja tyhjyyden tunne täällä johtuu todennäköisemmin siitä, että kukaan ei todellakaan puhunut Itselle ennen tätä käännekohtaa Ja nyt on hyvä aloittaa varovasti, pikkuhiljaa puhumalla tästä pienestä ja hauraasta minästä: missä se on, miten on, mitä se näkee, mikä kuulee, mitä hän tuntee; mistä pidät, mistä et pidä ja miksi näin ja sillä tavalla. Liikumme mikroaskelein, jotta pikkuhiljaa saadaan kokonaiskuva siitä, miten kaikki siellä toimii. Jotta minulla olisi tämä Itse ilman niin hyvin ja kärsivällisesti koottua kuvaa, on mahdotonta luoda suhdetta itseeni ja asennetta itseeni. Ja "itsensä hyväksyminen" tarkoittaa juuri suhdetta itseesi. Sanoisin jopa, että suhde itseeni on järjestelmä, jossa minulla on suhde eri ominaisuuksiini, tiedän tärkeitä asioita itsestäni ja voin korreloida toisiaan itsessäni. Sieltä tulee mahdollisuus näyttää itseni, koska tiedän jo varmasti mitä näytän ja miten. Minulla on itse asiassa sisältöä; en ole enää sisälläni tyhjä. Sellainen kuvan omistaminen itsestään ja suhteesta itseensä avaa tilan suhteille toisiin ihmisiin, mikä ennen oli joko täysin mahdotonta tai oli järjestetty vinosti ja epäluotettavasti. Nyt parisuhteet eivät synny toimimaan ja selviytymiseen, vaan siksi, että on mahdollisuus tavata täysin muita, tahrautumatta tai katoamatta.