"Äiti, jätä minut rauhaan, olen jo iso!" Kuinka monta kertaa olen kuullut tämän lauseen ja sen toteutuksen erilaisia ​​muunnelmia. On vain yksi tulos - se ei toimi. Vanhempi on kuuro sellaiselle lausunnolle. Häntä ei hämmennä se, että olet jo 25–55-vuotias ja asut erillään, joskus toisessa kaupungissa; eikä sitä, että olet jo perustanut oman perheen ja kasvattanut lapsia itse. Hänelle on tärkeää, että olet kylläinen (mieluiten täydellä kuvauksella syömistäsi), pääset töihin ajoissa, laitat hatun päähän, valitset oikean parin ja ylipäätään "miksi et soittanut minulle , Olen huolissani?!" Jatkuva hallinta on uuvuttavaa eikä anna sinun rentoutua. Vanhemman ahdistus pitää meidät jännityksessä, ja kun huutava puhelin välähtää tuskallisen tutut 4 kirjainta, hengitämme syvään, käännämme silmämme taivaalle ja vastaamme: "Kyllä, äiti!" "Sinä pysyt aina lapsena minulle Tämä on käytännössä kuolemantuomio. Riippumatta siitä, mitä lapsi tekee, kuinka hän osoittaa kehitystään, hän ei koskaan kasva aikuiseksi. Hänellä ei ole oikeutta tehdä tätä. Miksi? 1. Joskus äidille lapsesta tulee elämän tarkoitus. Hänelle ei ole olemassa mitään muuta kuin lapsen hoitoa, hänen iästä, siviilisäädystä tai sosiaalisesta asemasta riippumatta. Sen myöntäminen, että lapsi on kasvanut eikä tarvitse hoitoa, tarkoittaa elämän tarkoituksen menettämistä. 2. Yksi kokonaisuus. Kun lapsi kasvaa, hän eroaa äidistään ja tulee erilliseksi aikuiseksi persoonaksi. Joillekin naisille on liian tuskallista hyväksyä lapsensa "erilaisena" yksilönä, jolla on omat tunteensa, halunsa ja tarpeensa. Mutta äidin tehtävä on kasvattaa päästäkseen irti. Lapsella ei aina ole riittävästi sisäistä voimaa ottaa vastuuta ja vapautua äidinhuollon kahleista. 3. Pelko menettää ainoa henkilö, joka tarvitsee sinua. Vauva on täysin riippuvainen äidistä, hänen läsnäolostaan ​​ja hoidosta. Kun lapsi kasvaa, äiti pelkää tulla tarpeettomaksi. Näin luot lapsesi ympärille olosuhteet, jotka eivät anna hänen kasvaa aikuiseksi. Mitä me teemme väärin? 1. Äänen sävy. Tarkemmin sanottuna tonaliteetti, sellaisia ​​pieniä värähtelyjä äänihuuissa, jotka paljastavat meissä epävarmuuden. Ja huolimatta vakaumuksestamme omassa aikuisuudessamme, keskustelussa vanhemman kanssa herää usein pieni epäilys "mitä jos ei?" Loppujen lopuksi olemme tottuneet siihen, että äiti/isä tietää parhaiten. Ja tässä meidän on todistettava päinvastainen. Ja kun riitelet aikuisten kanssa lapsena, olet se, joka useimmiten häviää. Tämä on juurtunut meihin erittäin syvästi ja vahvasti.2. Mitä jos loukkaan sinua? Yhteytemme vanhempiimme on erittäin vahva. Ja riippumatta siitä, kuinka itsenäisiä olemme, on hyvin pelottavaa menettää perheemme tuki ja tuki. Loppujen lopuksi mitä tahansa voi tapahtua. Entä jos äiti loukkaantuu eikä enää puhu meille (auttaa meitä, kutsuu käymään)? Koska silloin jään yksin. Pelottava ajatus. Mutta juuri tällaiset ajatukset saavat meidät pyörimään keskustelussa vanhempiemme kanssa, valitsemaan sanamme ja lopulta jälleen seuraamaan heidän esimerkkiään. 3. Lähetys "Olen lapsi". Aikuiset alkavat usein käyttäytyä kuin pienet lapset perhepiirissään ja siten ottavat isänsä ja äitinsä mukaan vanhaan roolipeliin ”äiti-tytär/poika-isä”. Hiljainen, epävarma ääni tai, päinvastoin, huuto, jalkaa närkästyneenä, olet samaa mieltä, ei sovi aikuisen rooliin. 4. No, ja mikä tärkeintä. Olemme tottuneet näkemään vanhemmissamme vain sen, että he ovat äiti ja isä. Mutta vanhempana oleminen ei ole heidän ainoa roolinsa. Nähdäksesi heidät aikuisina, joilla on oma erillinen elämä, sinun on kasvattava itse. Kasvaminen on helppoa, mutta ei ole helppo todistaa vanhemmillesi, että olet aikuinen. Itsenäinen elämä antaa sinun paitsi astua pois lähisukulaisten hoidosta, vaan myös pakottaa sinut oppimaan elämään luottaen vain omiin voimiin. Siitä hetkestä lähtien, kun entinen lapsi haluaa itsenäisyyttä, hänen on käytävä läpi vaikea polku rakentaa uusia suhteita aikuinen-aikuinen -periaatteella. Meidän on harkittava uudelleen käyttäytymistämme ja asennettamme itseämme ja sukulaisia ​​kohtaan, opittava kunnioittamaan tunteitamme ja toiveitamme myös tunteitamme.43