Halusin eksklusiivisuutta, mutta sain syrjäytymisen. Tämä tapahtuu, kun maailman tärkein asia on tulla parhaaksi... parhaaksi, kauniiksi, älykkääksi, menestyneeksi, rakastetuksi. Sitten sinun on tehtävä kaikki täydellisesti, näytettävä itsesi vain parhaalta puolelta, oltava aina iloinen, nokkela, hyvin hoidettu, ihanteellisen vartalon kanssa. Onko mahdollista olla aina tällainen? Onko mahdollista olla väsymättä sellaiseen sisäiseen paineeseen? Vastaus on ilmeinen, mutta kuinka epämiellyttävää se on... ihanteellisen kuvan kanssa eroaminen voi olla niin tuskallista. Ja siksi, jotta saisimme edes pienen tauon velvollisuuksista tai emme halua näyttää itseämme ei tarpeeksi hyväksi/kauniiksi/älykkäiksi jne., alamme välttää viestintää. Suljemme itsemme ihmisiltä, ​​voimme perua tapaamisen tai jopa päättää, etteivät muut tarvitse meitä sellaisina kuin olemme. Näin yksinoikeuden jano tekee meidät ulkopuolelle. Suljemme itsemme pois muiden ihmisten elämästä ja usein myös omasta elämästämme. Eksklusiivisuuden piti olla tae siitä, että meidät aina rakastetaan ja valitaan. On pelottavaa sallia itsellesi edes vähän epätäydellisyyttä, olla omaperäinen ja yleensä vain olla, hallitsematta itseäsi, tarkistamatta jokaista liikettä ja lausetta. Se on pelottavaa, koska se on haavoittuvainen. Ja haavoittuvuus on turvattomuutta, hallintaan perustuvan tuen menetystä. On parempi olla olematta kenenkään kanssa kuin olla haavoittuvainen ja antaa pieninkin mahdollisuus joutua loukkaantumaan muiden toimesta. Ideaalisuus, eksklusiivisuus on juuri se etäisyys, josta on turvallista ilmaista itseään, antakaa heidän ihailla ja jumaloida, vaikka sisällä olisi tyhjyyttä ja yksinäisyyden katkeruutta. Anna heidän ihailla ja pyrkiä olemaan sinun kaltaisiasi, anna heidän haaveilla valloituksesta, anna heidän kadehtia... anna... niin suloisesti voit tuudittaa itsesi uneen näillä puheilla. Anna... anna... anna.. mutta jostain syystä se sattuu edelleen, se on edelleen surullista... anna... mutta se on turvallista... Mikä on lopputulos? katkeruutta, koska vaikka kuinka yrität, et voi saavuttaa ihannetta. Poikkeus näyttää todistavan meille, että: "Tässä, katsokaa! KUKAAN EI tarvitse sinua sellaisena! Kaikki ovat kääntäneet sinulle selkänsä!" mutta usein emme huomaa, että itse käännymme pois ja jäämme ulkopuolelle.