Kuka minä olen? Mitä tarkoitan itselleni? Tiedätkö, tajusin yhtäkkiä, että kun tapasin monia ihmisiä elämäni aikana, en ollut oppinut tuntemaan itseäni... tapaamisia, eroja, mielipiteitä ja vaikutelmia - ihmisistä, paikoista, tapahtumista... ja minusta? Missä minä olen tässä kaikessa? Ja mitä roolia minä näytän - pääosallistuja tai niin, päävieras tässä elämän karnevaalissa.. vai ei pääasiallinen..? Lopetin. Kuuntelin. Ajatukseni minusta.. mitä he ymmärtävät? Mitä he voivat sanoa?: "Tässä olet! Katso peiliin, tee ilme, kallista päätäsi, poista kihara - sellainen olet!" Todella? Ja seuraavalla hetkellä, kävellen pois peilin luota, olenko sama vai onko vain fantasioita siitä, mikä olen... Entä sieluni? Et voi nähdä häntä peilistä, et voi vain silittää häntä... millainen hän on? Mitä minä tiedän hänestä, mitä hän tietää minusta? Kysymysten kokko.. vastausten pimeys.. Ja silti, kuka minä olen? Super-EGO, herrani, tiedätkö kuka minä olen? Mikä minä olen? Todellakin!!! Avasit suusi iloisena. Mutta ole hiljaa, Jumalan tähden, ole hiljaa! En usko sinua enää. Et sinä itse ole mitään. Omin sanoin ei voi sanoa mitään. Toistat tavalliseen tapaan vanhempieni, opettajieni, jokaisen, joka rankaisee minua ja rakastaa minua, sanoja. Kyllä, tietysti, osaat sanoa, mitä minun ei pitäisi olla, voit maalata minusta kauniin muotokuvan ihanteeksi. Mutta siitä tulee hirviö, en minä. Taivas, vastaa minulle - kuka minä olen? Mitä minussa on vilpittömyyttä ja mikä valhetta? Hmm...ja taivas on hiljaa. Tuntuu kuin he pilkkaavat kotityöntekijää - itseään... itseään... itseään... Kyllä... itseään... ja jos en ole oma itseni, Ja lopetin taas…