Kirjoittajalta: "Mistä minä tulin?" Jokainen vanhempi joutuu kohtaamaan tämän melko hankalan kysymyksen. Lapset alkavat ensin kysyä, kuinka he ovat syntyneet noin kolmen tai neljän vuoden ikäisinä. Vanhemmat ovat usein nolostuneita ja ohjaavat kiinnostuneen lapsen toiselle vanhemmalle sanoilla: "Kysy isältä (äidiltä)" - tai kertovat tarinoita haikarasta, kaalista tai kaupasta. Mutta nämä tarinat eivät kestä tarkastelua älykkäiden lasten keskuudessa. Tarkemmin sanottuna lapset alkavat kysyä niitä kuunnellessaan kymmeniä kysymyksiä, joihin vanhemmat eivät enää löydä vastauksia. Mitkä kaupat myyvät lapsia? Lapset olivat käyneet kaupassa aiemmin, mutta eivät olleet koskaan nähneet lapsia makaamassa siellä hyllyillä. Ja kadulla on paljon lapsia! Mistä he saivat ne? Lapset söivät kaalia toistuvasti, eikä siellä ollut vauvoja. Etkä näe haikaraa, jolla on vauva nokassaan kadulla. Tällaiset tarinat horjuttavat lasten uskoa vanhempiinsa. Loppujen lopuksi muutaman vuoden kuluttua lapsi ymmärtää, että hänen vanhempansa pettivät häntä. Ja kuinka voit sitten luottaa sellaisiin vanhempiin, suosittelen kertomaan lapsille satua, koska satu on lapselle luonnollisin tapa ymmärtää maailmaa? Tämä satu on tarkoitettu noin 3-4-vuotiaille lapsille. Toisaalta se kumoaa olemassa olevat myytit synnytyksestä - erityisesti, koska lapsi varmasti kohtaa nämä myytit elämässään. Muut lapset tai "ystävälliset" aikuiset voivat jakaa tämän tiedon hänen kanssaan. Ja on hyvä, kun lapsi tietää jo vanhemmiltaan yhteiskunnassa vallitsevat eri versiot synnytyksestä. Tässä tapauksessa hänen on helpompi vastustaa epäluotettavaa tietoa. Tämän sadun sisältämät tiedot riittävät perus- ja toisen esikouluikäiselle lapselle. Sen kertomalla emme toisaalta salaa lapselta mitään, toisaalta tarjoamme annosteltua tietoa, kuuntelijan ikä huomioiden. Jatkossa vanhempien tarvitsee vain täydentää lapsella olevia tietoja synnytyksen salaisuudesta. Satu siitä... (lisää lapsesi nimi) Olipa kerran äiti ja isä. He olivat erittäin hyviä äiti ja isä, he asuivat erittäin ystävällisesti. Kävelimme yhdessä, kävimme elokuvissa, vierailimme toistemme luona, hiihtelimme talvella ja menimme metsään kesällä. Äiti ja isä olivat erittäin hyviä yhdessä, mutta joskus heillä oli tunne, että heiltä puuttui jotain heidän elämästään. Päivä toisensa jälkeen kului, ja äidistä ja isästä tuli yhä surullisempi. Eräänä päivänä puistossa he ruokkivat ankkoja. Ja yhtäkkiä heidän luokseen ui ankka, jota seurasi neljä pientä pörröistä ankanpoikasta. Ankanpojat huusivat hauskasti, sukelsivat veteen ja ankanemo tarkkaili niitä huolellisesti. Ja sitten... Äiti katsoi isää ja isä äitiä. He ymmärsivät, miksi he olivat niin surullisia! Heillä ei ollut lapsia! Sitä heiltä puuttui! Pieni poika vai pieni tyttö, mutta mitä tehdä? Minne voin viedä lapsen? Isä muisti, että joskus lapset löytyvät kaalista. Mutta oli kevät, eikä dacha-kaali ollut vielä kasvanut... Ja äiti muisti, että isoäiti sanoi, että äiti itse ostettiin kaupasta. Ja iloiset äiti ja isä juoksivat kauppaan "Onko teillä pieniä lapsia myynnissä?" Haluamme ostaa, äiti sanoi myyjälle. "Ei, lapsia ei myydä kaupoissa", hän sanoi. Minut ostettiin kaupasta. Isoäitini kertoi minulle... "Isoäitisi on luultavasti sekoittanut jotain", myyjä vastasi ja alkoi palvella muita asiakkaita. Surullinen äiti ja isä lähtivät kaupasta. He vaelsivat puistossa, katselivat leikkiviä lapsia ja miettivät mitä tehdä "Eureka!" - Isä huudahti. - Haikarat! He tuovat lapset äiti ja isä kirjoittivat kirjeen haikaralle ja alkoivat odottaa. Kotona he eivät sulkeneet ikkunaa, koska toivoivat haikaran lentävän sisään ja tuovan heille vauvan. He ostivat leluja ja kirjoja. Mutta haikara ei silti saapunut... Syksy tuli. Alkaa kylmempää. Äiti ja isä joutuivat sulkemaan ikkunan yöksi. Päivän aikana he jättivät sen vielä auki, toivoen ihmettä. Muuttolinnut alkoivat lentää etelään. Äiti ja isä seisoivat avoimessa ikkunassa ja katselivat etelään lentäviä kouluja.