Suklaalla peitetty vaahtokarkkeja teepöydällä. Hän on karamellivarasessa älypuhelimen peilipinnan toisella puolella. Hän sanoo, että karanteenissa huomiotta jättäminen on hänen sokerinen todellisuuttaan. Naurava hylkäämisen tunne viipyy menneisyydestä. Ja olen huolissani... tulevaisuudesta "Tunnen... En ole yksin, ei. Se on syvempää, paljon syvempää. En ole yksin. Onko aviomies. Mutta hän, kuten jääpatsas, on kaikki itsessään. Se, mikä ja kuka häntä ympäröi, ei kiinnosta häntä. Elämme jokainen omaa elämäämme. Kylmä isä "Milloin koit ensimmäisen kerran hylkäämisen tunteen?" - yksinkertainen kysymys, joka kääntää vatsasi. Mitä vastata? Ehkä niin?.. ”Kun vanhempani erosivat, menin isäni luo joksikin aikaa. Kunnes hän sanoi minulle: ”Älä ilmesty tänne enää! Nämä tapaamiset painoivat liikaa hermostoani. Tai ehkä... Jo ennen vanhempieni eroa... Olen 4-vuotias... "Äitini teki paljon töitä. Isäni joi kotona, vei ruuat huoneeseensa ja sulki itsensä. Olin nälkäinen. Hän koputti oveen, itki ja pyysi ruokaa. Nolla tunteita. Ja niin edelleen iltaan asti. Tällaisina hetkinä meidän piti saada ruokaa kotikanista. En muista... Karanteeni ”Aluksi tunsin oloni innostuneeksi. Vihdoinkin saan levätä! Ostin herkkuja ja perustin tyynyistä telan. Aloin lukea, kirjoittaa, katsoa... Menin silloin tällöin hänen, mieheni, luo ja sanoin, katsotaan yhdessä elokuva tai jutellaan. Ja hän mutisi vastauksena: "Ei aikaa." Mennä. Jälkeen". Ja niin koko päivän ja eilen valmistauduin. "Minne olet menossa?" - Olen kiinnostunut. "Menen tapaamaan ystäviäni. Olen kyllästynyt istumaan." Ja jälki katosi, vaikka kuinka paljon pyysin jäämään. Luulin, että se oli loppu. On aika lähteä. Kun karanteeni päättyy... Mutta uskallanko? Löydätkö taas voimaa uskoa itseesi? Pystynkö elämään itsenäisesti ja löydänkö naisellisen onneni, mutta kuinka voin kuvitella viettäväni koko elämäni sellaisen ihmisen kanssa, joka jättää sinut aina huomiotta tai pitää sinut ystäviensä sijasta, jopa hätätilanteissa? johon liittyy hengenuhka... Aviomiehensä hylätty ikuisesti - sama kuolema, mutta hidas, elinikäinen. Ja tämä on sata kertaa pahempaa kuin pelkkä viruksen jättäminen. Olen jo kuollut tähän suhteeseen. Täytyykö syntyä uudelleen?” ResurrectionWoke. Ikkunan ulkopuolella on pieniä pilviä. Sunnuntai kalenterissa. Ja auringonvalo tulvii kodikkaan vuokratyöhuoneen. Oliko se unta? Psykologin kasvot älypuhelimessa, joka on ollut vuoden terapiassa. piristin. Meillä on kokouksia torstaisin! Joten se on unta. Vau, karanteeni on mennyt pitkäksi, mutta muistot jäävät kiinni. Erosin miehestäni. Menen pesemään ja... menen töihin. Tapaaminen illalla. Elämä paranee. © 2020 Yulia Klimentyeva