Yritykset yhdistää lääkehoitoa ja psykoterapeuttisia vaikutuksia on löydetty kaukaisesta menneisyydestä. Jo vanhimmassa parantamismenetelmiä koskevassa lähteessä - egyptiläisessä Ebers-papyruksessa (XVI vuosisata eKr.) - sanotaan, että kun lääkevalmisteita otetaan sisäisesti, on tarpeen lausua jumalille ja hengille osoitettu loitsu: "Auta! Mene ja aja pois se, mikä on sydämessäni ja jäsenissäni." Loitsut ovat hyödyllisiä, kun niihin liittyy lääkkeitä, ja lääkkeet ovat hyödyllisiä loitsujen mukana” [1, s. 20]. Narkologian historiasta löytyy useita erilaisia ​​vaihtoehtoja psykoterapeuttisten lääkkeiden yhdistämiseen. Joten esimerkiksi muinaisen venäläisen kristillisen parantamisen perinteestä löydämme seuraavat neuvot juopumisen hoitoon: "Kaada yksi lusikallinen timjamia 500 millilitraan kiehuvaa vettä, keitä 10-15 minuuttia, jätä, siivilöi. 100-150 grammaa lientä ja yksi lusikka vodkaa (älä sekoita) sano kolme kertaa: "Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda Jumalan palvelijaa (nimi). Oi, kaikkivaltias, suloisin Jeesus, armahda syntistä Jumalan palvelijaa (nimi), paranna haavaumia, viiniä, irstailua ja rumaa kieltä. Hänen sielunsa syöksyi jokaisen synnin kuiluun. Herra, ei ole syntiä, jota hän ei olisi juonut pois. Herra, etsi orjaa (nimi) turmeltuneen maailman huokauksissa. Hän palvelee ja työskentelee yötä päivää imartelevan Saatanan hyväksi. Herra, pelasta hänen sielunsa, ettei se hukkuisi syntien syvyyteen viinistä, irstailusta ja ruma kielestä. Amen!" [2, s. 123] Narkoottisten antagonistien luominen on mahdollistanut mielestämme yhden lupaavimman narkologian alueen – lääkeantagonistihoidon. Wickler ehdotti lääkeantagonistista farmakoterapiaa opioidiriippuvuudelle, joka perusti tämän terapian "vaimentamisen" käyttäytymismekanismiin (B. Tai ja J. Blaine, 1997). Narkoottiset antagonistit estävät addiktin saamasta huumeiden odotettuja psykofysiologisia vaikutuksia, mikä eliminoi mahdollisuuden vahvistaa huumeidenkäyttökäyttäytymistä. Seurauksena on, että huumeiden käyttäminen huumeriippuvaiselle menettää merkityksensä ja tämä käyttäytyminen putoaa hänen mahdollisten reaktioidensa valikoimasta. On kuitenkin huomattava, että elämässä ei-toivotun käyttäytymisen, ei-toivotun tavan muuttamiseen käytetään usein negatiivisen tai positiivisen vahvistamisen mekanismeja. Riippuvuuslääketieteessä etusija annetaan edelleen negatiivisen vahvistuksen mekanismille. Tällä mekanismilla, jota käytetään melko tehokkaasti aversiivisessa terapiassa, on epäilemättä etunsa. Antagonistisessa lääkehoidossa käytetyllä "ei-vahvistus" ("vaimennus") mekanismilla on kuitenkin etunsa. Pääasia on, että potilas näkee vastenmielisen terapian yleensä väkivallaksi, rangaistukseksi, kamppailuksi, vastakkainasettelun, oman "minän" nöyryytyksenä. Tämän seurauksena persoonallisuus yrittää vastustaa ja taistella sille asetettuja muutoksia vastaan, jotka johtuvat vastenmielisestä terapiasta. Luonnollisesti "ei-vahvistusmekanismin" käyttö on yksilön kannalta hyväksyttävämpää. Kuten käytäntö osoittaa, narkoottisen antagonistisen hoidon tehokkuus on kuitenkin melko alhainen, joskus se jää vastenmielisen hoidon jälkeen. Mielestäni tähän on tehtävä joitain selvennyksiä. Kun puhumme lääkeantagonistihoidosta, tarkoitamme naltreksonihoitoa. Naltreksonilla tiedetään olevan parempia farmakologisia ominaisuuksia kuin muilla huumausaineantagonisteilla ja se soveltuu paremmin huumausaineantagonistihoitoon. Lisäksi käytännön kokemuksemme liittyy juuri tämän lääkkeen käyttöön Asiantuntijat uskovat, että suurin syy naltreksonihoidon tehokkuuteen on se, että potilaat eivät seuraa hoidon kulkua loppuun asti (ns. ). Esimerkiksi erään tutkimuksen mukaan 252 heroiiniriippuvaista, joita hoidettiin naltreksonilla, vain 5 % heistä jatkoi lääkkeen käyttöä.2 kuukauden kuluttua (B. Tai ja J. Blaine, 1997). Asiantuntijat korostavat usein tarvetta käyttää psykoterapiaa, psykologista neuvontaa yhdessä farmakoterapian kanssa huumeriippuvuuden hoidossa. Usein huomioidaan psykoterapian ja psykologisen neuvonnan rooli poikkeavuusongelman ratkaisemisessa (potilaat eivät noudata suunniteltua hoitoohjelmaa). Uskomme kuitenkin, että lääketieteellisissä laitoksissa työskentelevät narkologit, psykoterapeutit ja psykologit ovat yleensä biologisesti ja behavioristisesti suuntautuneita, ja he usein aliarvioivat persoonallisuuden monipuolisuuden ja erilaisten yksilöllisten ja sosiopsykologisten potilaaseen vaikuttavien tekijöiden merkityksen. Tietysti on toinen ääripää, kun psykologisesti, sosiologisesti tai henkisesti suuntautuneet psykoterapeutit tekevät syntiä yksipuolisesti ja aliarvioivat biologisten ja käyttäytymistekijöiden vaikutuksen. Ottaen huomioon useita meille tunnettujen lähestymistapojen etuja ja haittoja kehittää oma mallimme huumausaineantagonistisen (naltreksoni) hoidon ja erikoispsykoterapian yhdistelmästä opioidiriippuvuudesta kärsiville. Tämän mallin päätavoitteena on poistaa psykologinen riippuvuus huumeista. Teoreettinen perusta sille oli D. Uznadzen koulun psykologinen teoria. Mallimme yrittää poistaa psyykkistä riippuvuutta kehittämällä huumevastaisen asenteen addiktiossa. D. Uznadzen asenneteoriassa, kuten tiedetään, "asenne" on yleisesti luonnehdittu seuraavasti: 1) tiedostamaton valmius, yksilön ohjelma suorittaa tietty toiminta tietyssä tilanteessa; 2) yksilön valmius, joka muodostuu sisäisten (tarve) ja ulkoisten (tilanne) tekijöiden vuorovaikutuksen perusteella; 3) yksilön kokonaisvaltainen psykofysiologinen tila, sen muutos tietyssä tilanteessa; 4) yksilön minkä tahansa toiminnan (henkisen ja käyttäytymisen) perusta, mekanismi. Käyttämällä mallissamme asennekäsitettä olemme laajentaneet ymmärrystä sen sisällöstä tai tarkemmin sanottuna sen rakenteen ymmärtämistä. Huumeidenvastaisen asenteen rakenteelliset elementit ovat mielestämme: 1. Yksilön motivaatio (henkilöllä ei tarvitse olla vain halu lopettaa huumeiden käyttö, vaan hänen on myös ymmärrettävä miksi, mihin tarkoitukseen ja miksi hän sitä tarvitsee; ja hänen on myös ymmärrettävä, että hänellä on siihen tarvittava voima, hän voi tehdä se); 2. Ympäristö, tilanne (huumevastaisen asenteen muodostamiseksi on tarpeen määrittää, missä tilanteissa sen pitäisi ilmetä); Käyttäytyminen (missä tietyissä tilanteissa huumeiden vastaista asennetta tulisi toteuttaa 4. Tunteet (toisaalta negatiiviset tunteet on yhdistettävä huumeisiin; ja toisaalta huumeisiin liittyville positiivisille tunteille on löydettävä muita, korvaavia, ei-huumelähteitä);5. Muisti (huumeiden käyttöön liittyvissä kriittisissä tilanteissa ihmisellä tulee olla emotionaalisesti negatiivisen värisiä muistoja; samoin kuin muistoja, jotka liittyvät huumekiusauksen vastustamiseen ja voittamiseen);6. Tottumukset, kiinteät psykologiset asenteet, huumeiden käyttöön liittyvät refleksit (ne täytyy muuttaa, eliminoida);7. Kognitiiviset muodostelmat ja prosessit (tämä viittaa tiettyihin uskomuksiin, ideoihin, asenteisiin ja henkilökohtaiseen ajatteluun, jotka tukevat joko huumeiden tai huumeiden vastaista asennetta; kognitiivisia muodostelmia ja ajatteluprosesseja koskevan psykoterapeuttisen työn lisäksi on tarpeen auttaa potilasta ymmärtämään huumeiden käytön syyt ja vaikuttavat tekijät ja on myös tärkeää, että potilas ymmärtää toisaalta huumeiden käytön psykologisen merkityksen ja toisaalta niistä eroon pääsemisen, elämisen ilman huumeita; 8. "minä"-persoonallisuuden muodostuminen ("minä"-käsite, "minä"-kuva ja ihanne-"minä");9. Persoonallisuuden ominaisuudet: A) persoonallisuustyyppi – hysteerinen, psykasteeninen, skitsoidi jne.; B) yksilön motivaatiojärjestelmä (järjestelmän mukainen järjestelmäA. Maslow) – 1) fysiologiset tarpeet; 2) turvallisuustarpeet; 3) sosiaalisten yhteyksien tarpeet; 4) itsetuntotarpeet; 5) itsensä toteuttamistarpeet; C) yksilön sosiaaliset suuntaukset – 1) jokapäiväinen; 2) luova; 3) siviili; 4) "aktiivisesti kova" (halu alistaa muut); 5) "passiivisesti mukautuva" (halu miellyttää sosiaalisen ympäristön vahvoja ja arvovaltaisia ​​subjekteja); 6) "varastointi"; 7) "markkinat" (halu kommunikoida ihmisten kanssa, joilla on korkea arvostus, korkea sosiaalinen asema yhteiskunnassa); 8) "erakko"; D) yksilön arvoorientaatiot – 1) materiaalitason arvot; 2) elintason arvot; 3) ihmisten välisen viestinnän arvot; 4) henkisen (kognitiivisen) tason arvot; 5) sosiaalisen tason arvot (sosiaalinen asema yhteiskunnassa); 6) "hengellisen" tason arvot (uskonnollisen, moraalisen, sosiaalisen, filosofisen järjestyksen arvot);10. Henkilökohtainen elämäntapa; 11. Yksilön itseoivallus (jossa yksilö löytää itsensä toteuttamisen);12. Yksilön aikajatkuvuus (yksilön näkemys menneisyydestään, nykyisyydestään ja tulevaisuudestaan);13. Henkilökohtaiset tavoitteet ja suunnitelmat 14. Yksilön uskonnollinen tietoisuus (jos sitä kehitetään, sitä voidaan käyttää tehokkaana tukena huumevastaiselle asenteelle);15. Henkilökohtaiset resurssit;16. Psykodynaamiset tekijät (tarkoittaa hoidon (muutoksen) vastustuskykyä, negatiivista siirtymistä psykoterapeutille, jonkun kiusaamista, potilaan tiedostamattomia komplekseja jne.);17. Tekijät, jotka voivat aiheuttaa uusiutumisen ja keinot niiden neutraloimiseksi 18. Lääkeantagonistisen terapian ja tämän psykoterapian merkitys tietylle yksilölle 19. yksilön nykyiset psykologiset ongelmat (psykoterapian aikana potilasta tulee auttaa näiden ongelmien ratkaisemisessa 20. Yksilön psykologinen maailmankuva, hänen elämänsä psykologinen merkitys, hänen eksistentiaalinen asemansa (mitä varten, minkä vuoksi, minkä nimissä tietty ihminen elää Näistä huumevastaisen asenteen rakenteellisista komponenteista on tullut psykoterapeuttisia kohteita). psykoterapeuttinen mallimme. Tämä malli itse asiassa pyrkii muuttamaan niin sanotusti huumekiinteän asenteen (psykologisen riippuvuuden asenne) kiinteäksi huumevastaiseksi asenteeksi. Tässä on syytä huomata, että ei ole tarvetta aina tehdä psykoterapeuttista työtä kaikilla huumevastaisen asenteen havaituilla komponenteilla. Tärkeintä on tunnistaa psykologisen huumeriippuvuuden asenteen keskeiset osatekijät ja niitä muuttamalla voidaan saada aikaan vastaava muutos asenteen muista osista, ts. muodostaa huumevastaisen asenteen mallimme yhdistää naltreksoniterapia psykoterapeuttiseen työhön yksilön huumevastaisen asenteen muodostamiseksi, voidaan esittää yleisesti seuraavasti: 1. Psykoterapeuttisen työskentelyn huumeiden vastaisen asenteen muodostamiseksi tulisi aloittaa ennen naltreksonihoitoa. Psykoterapeuttinen työ tulee aloittaa jo vieroitusjakson aikana; Psykoterapeuttista työtä tulee jatkaa, kunnes potilas itse on vakuuttunut siitä, että huumevastainen asenne on muodostunut ja toimii (esimerkiksi tilanteissa, jotka aiemmin aiheuttivat potilaalle uusiutumisen, hän käyttäytyy nyt toisin, huumevastaisen asenteen mukaisesti huumeiden vastaisen asenteen esiintyminen voidaan tunnistaa myös tietyillä psykologisilla kokeilla tai provosoivilla testeillä. Psykoterapeuttisen työn vaiheet: 3.1. Tietyn psykoterapeuttisen suhteen luominen psykoterapeutin ja potilaan välille (tämä on tärkein kohta, ilman tällaista suhdetta on epätodennäköistä, että toivottuja tuloksia voidaan odottaa 3.2.). Potilaan psykologinen valmistautuminen huumevastaisen asenteen muodostamiseen 3.3. Potilaan huumevastaisen asenteen avaintekijöiden tunnistaminen ja työskentely tietoisella tasolla 3.4. Potilaan psykologinen valmistautuminen työskentelemään huumeiden vastaisen asenteen muodostamiseksialitajunnan taso 3.5. Psykoterapeuttinen työ huumeiden vastaiseen asenteeseen alitajunnan tasolla 3.6. Työskentele huumeiden vastaisen asenteen ilmentämiseksi; 4. Psykoterapeuttisen työn tavoitteena on poistaa yksilön psyykkinen riippuvuus huumeista;5. Psykoterapeuttisen työn päätehtävänä on muodostaa vahva, huumevastainen asenne;6. Psykoterapeuttiset kohteet ovat huumevastaisen asenteen keskeisiä osia;7. Perusperiaatteet:7.1. Persoonallisuuden bio-psyko-sosiaalinen-hengellinen determinismi. Tämän periaatteen perusteella uskomme, että ihanteellinen vaihtoehto päästä eroon psykologisesta huumeriippuvuudesta on sopivan suojan muodostaminen kaikilla määritellyillä tasoilla. Biologisella tasolla tällaisen suojan tarjoaa lääkehoito, ensisijaisesti naltreksonihoito, sekä fysioterapia. Psykologisella tasolla tämä on edellä mainitun yksilön huumevastaisen asenteen muodostumista. Sosiaalisella tasolla potilaan suojelemiseksi narkopatogeenisiltä tekijöiltä voidaan käyttää hänen osallisuuttaan tiettyihin ryhmiin ja yhteisöihin. Suosittelemme potilaitamme osallistumaan psykorehabilitaatio-ohjelmien kursseille, liittymään Anonymous Narkomaan jäseneksi ja osallistumaan sen tapahtumiin. Henkisellä tasolla yksilön uskonnollista tietoisuutta voidaan käyttää torjumaan narkopatogeenisiä voimia. Yleensä neuvomme kristittyjä potilaitamme kääntymään saarnaajan puoleen, tunnustamaan hänelle, tekemään parannuksen, rukoilemaan asianmukaisia ​​rukouksia ja antamaan lupauksen olla ottamatta huumeita temppelin papin edessä. Lisäksi potilas voi asua jonkin aikaa entisten huumeidenkäyttäjien luostarissa. Kuten käytäntö osoittaa, huumeiden käytön lopettamiseksi joskus riittää tiettyjen muutosten saavuttaminen vain yhdellä mainituista tasoista. 7.2. Asenneperiaate - se olettaa, että psykologisen huumeriippuvuuden ja huumeriippuvaisen käyttäytymisen perusta on yksilön tietty psykologinen asenne. Ja jos haluamme addiktin pääsevän eroon huumeriippuvuudesta ja vastaavasta käyttäytymisestä, meidän on autettava häntä muodostamaan vahva huumevastainen asenne.7.3. Rakenteellisen järjestelmälähestymistavan periaate. Tämä periaate merkitsee sitä tosiasiaa, että asenne, kuten persoonallisuus kokonaisuutena, on rakenteellinen järjestelmämuodostelma, jolla on omat ominaisuutensa ja mallinsa. Tämä on otettava huomioon psykoterapiassa.7.4. Differentiaalisen lähestymistavan periaate. Jokainen persoonallisuus on yksilöllinen ja siksi psykoterapian aikana on tarpeen ottaa huomioon sen kliiniset, yksilölliset ja sosiopsykologiset ominaisuudet.7.5. Eri psykoterapeuttisten lähestymistapojen täydentävyyden periaate. Nämä tai nuo psykoterapeuttiset lähestymistavat, toisinaan ristiriitaisesta luonteestaan ​​huolimatta, pohjimmiltaan täydentävät toisiaan. Siksi psykoterapeutin tulee tiettyä ongelmaa ratkaistaessa valita ja käyttää niitä ideoita, eri psykoterapeuttisten lähestymistapojen menetelmiä, jotka auttavat häntä ratkaisemaan hänen kohtaavansa ongelmansa. 7.6. Luovan lähestymistavan periaate. Kaikki psykoterapeuttiset järjestelmät, mukaan lukien ehdottamamme malli, ovat vain tukia psykoterapialle. Tietyt hoito-ohjelmat ja mallit tulee aina mukauttaa luovasti tietylle potilaalle.7.7. Periaate luoda psykoterapeuttinen suhde potilaan kanssa. Yleisesti ottaen psykoterapeuttisella suhteella ymmärrämme potilaan ja psykoterapeutin välistä yhteistyösuhdetta matkalla kohti psykoterapeuttista päämäärää. Ilman tällaisia ​​suhteita on mielestämme tuskin mahdollista suorittaa tehokasta psykoterapiaa.7.8. Tietoisten ja tiedostamattomien henkisten ilmiöiden determinismin periaate. Sekä asiantuntijat että ei-ammattilaiset usein unohtavat tai aliarvioivat sen tosiasian, että sekä tietoiset että tiedostamattomat henkiset ilmiöt vaikuttavat persoonallisuuteen. Tämä johtaa ongelmiin psykoterapeuttisten ongelmien ratkaisemisessa.7.9. Koordinoidun psykoterapeuttisen vaikutuksen periaate tietoiseen ja alitajuiseen, 1997.