Konsultointi sisältä Ammatilliset kiinnostuksen kohteet liittyvät psykologiaan. Ensinnäkin olen psykologi. Toiseksi opetan opiskelijoita. Kolmanneksi tutkin itseni ja muiden henkisiä prosesseja. Siksi olen kiinnostunut kirjoittamaan tästä, vaikka joskus se on minulle vaikeaa. Mutta mitä enemmän harjoittelen, mitä enemmän opetan, sitä enemmän haluan yleistää jotain omaa, sitä enemmän haluan jakaa kokemuksia, joista on vaikea lukea jostain. Pidän todella psykologeista, heidän ongelmistaan elämästä ja tiedosta, rakkaudestaan ​​ammattia ja ihmisiä kohtaan. Haluan auttaa aloittelijoita. Lopeta tuomitseminen, kuten "Yhteiskuntamme ei ole valmis menemään psykologiin, kaikkia pelkäävät hyvin vertailut psykiatriaan..." En ole samaa mieltä tästä. Yhteiskunta haluaa mennä psykologien puoleen. Mutta niitä on vaikea löytää. Harjoittelevien psykologien muodostumisvaihe ei ole vielä päättynyt, eikä ehkä ole vielä alkanut siinä mielessä, että kuvittelen psykologiyhteisön työskentelyn Monet aloittelevat psykologit ovat varsin päteviä, on monia lahjakkaita opettajia ja ammattilaisia, jotka valmistavat heitä. Heidän tietonsa riittävät pätevän konsultaation suorittamiseen, neuvontaan tai psykokorjaukseen osallistumiseen. Heidän haittapuolensa on yleensä se, että he eivät jaa näitä psykologisen avun menetelmiä. Lisäksi villitys erilaisiin psykoterapiatyyppeihin hämmentää yleensä aloittelevia psykologeja. Monet koulutukset ja koulutusseminaarit eivät valmistaudu yksilölliseen työhön konsultoinnin, neuvonnan ja psykokorjauksen osalta. Useimmiten annetaan pinnallinen käsitys psykoterapiasta. Antajat eivät täysin ymmärrä mitä antavat, mutta harjoitukset ovat mielenkiintoisia, tunnit ovat hauskoja ja rentoja ja tietysti ryhmätyötä. Ja mitä ne opettavat? Kaikkea muuta kuin konsultaatioita. Osoittautuu, että ei ole päteviä ohjaajia eikä päteviä psykoterapeutteja (artikkelissani käsitellään ei-lääketieteellistä psykoterapiaa). Koska psykoterapeutti on muun muassa velvollinen (en pidä tästä sanasta, mutta puhumme jostain pyhästä - asiakkaiden mielenterveydestä) henkilökohtaista psykoterapiaa, ei luottotuntien merkityksessä, jossa ongelman relevanssi on jotenkin keinotekoinen, mutta todellisuudessa tunne, että on vahva halu ymmärtää itseään, että on jopa jotenkin pelottavaa tulla tälle psykoterapeutille tapaamiseen. Ja mene hänen luokseen tämän pelon läpi saadaksesi mielihyvää kyynelten, räkän, hysteerisen naurun, huokauksien, punastumisen naamalla, hikinen kämmenien, kylmyyden rinnassa, sydämen sykkeen, hajamielisen minuuttien ja tunnin ajan, lepäämisen kautta itsestäsi. ulkopuolinen ja mene taas itseäsi kohti, tämä voi olla epämiellyttävää...Psykoterapia ei ole sitä, mitä koulutusseminaareissa opetetaan, jos sitä ei ole eletty, nautittu eikä tätä nautintoa haluta välittää muille. Tämä on vain suhde meidän välillämme, välilläni, joskus tuolilla, joskus sohvalla. Ja jossain huipulla tai syvyyksissä psykoterapia muuttuu egoterapiaksi, kun psykoterapeutti hoitaa itsensä esittelemällä Maassamme on vielä hyvin vähän psykoterapeutteja, jotka tekevät niin. Mutta tosiasia on, että hyviä konsultteja ei ole, vaikka psykologeja onkin. Joillekin tämä saattaa olla selkeästi ymmärrettävää, mutta laajaa. (Esimerkiksi Rogers ja May korvaavat teksteissään jatkuvasti psykoterapiaa ja neuvontaa. Kociunas yrittää tehdä eron psykoterapian ja kaiken muun välillä sekoittaen jälleen konsultaation, neuvonnan ja psykokorjauksen. Lisäksi hänen kriteerinsä on asiakkaan terveys (!). Terveet ihmiset mene neuvolaan, ja sairaat ihmiset psykoterapiaan ja monet muut kotimaiset ja ulkomaiset teoreetikot ja harjoittajat kirjoittavat samasta asiasta harjoittavan psykologin polun alussa ongelma alkaa. Hänestä näyttää, että hänellä on vähän pätevyyttä, vaikka hänellä on paljon tietoa. Hänen tietonsa on passiivista vain yhdestä syystä: hän ei tiedä, millä alalla työskentelee. Minusta näyttää siltä, ​​että kuka tahansa valmistunut.